Unkarilainen sekametelisoppa

Unkarilaisen sekametelisopan resepti on yksinkertainen: jos jokin on hyvää, sitä pitää käyttää paljon. Ja koska niin moni asia on hyvää, kaataa unkarilainen surutta kattilaansa joka ikistä sorttia, maun mukaan, enemmän tai vähemmän. Nautitaan isoina annoksina. 

Unkarilaisen peruskokkauksen piirteet löytyvät  niin hengen- kuin ruumiinravinnonkin saralta. Edellisviikkojen jälkiruuat ovat tästä hyviä malliesimerkkejä: suklaa on hyvää, mansikka on hyvää, vanilja on hyvää ja kaneli on hyvää. Ja koska ne kaikki on niin hyviä, paras lopputulos saadaan, kun kipataan ne kaikki samaan jälkkäriin. Lätty mansikka-, suklaa-, ja vaniljakastikkeella sekä kanelilla näyttää siis tältä:

Äärimmäisen erikoinen kokemus oli myös tämä jälkiruokaherkku, jossa niin pasta, kaali kuin tomusokerikin saavat sijansa. 

Myös tämän viikon maanantainen konsertti oli aikamoinen unkarilaisen sekametelisopan taidonnäyte. Lähes kolmen tunnin kulttuurinautinto (siis ilman minkäänlaista väliaikaa) oli jo hieman liiankin tuhti annos yhdellä kertaa nautittuna.

Kuvassa ei ole 1960-luvun visailukuuluttajatar, vaan konsertin juontaja. Huomasimme myös iloksemme, että on ok nauraa (kovaan ääneen) tällaisessa julkisessa tilaisuudessa jos juontaja jää kiinni esirippuun tai sotkeutuu siihen useampaan otteeseen. Suomalainen yleisö katsoisi pitkin seiniä ja olisi niin kuin ei olisi koskaan tällaista kömmähdystä nähnytkään. ”Kyllä sitä nyt varmasti nolottaa”, pohtii suomalainen ja katselee kengänkärkiään. 

Konsertissa kuultiin ja nähtiin paikallinen parhaimmisto niin musiikin kuin tanssinkin saralla. Aluksi esiintyi kaupungin musiikkikoulun vaikuttava 50-henkinen tyttökuoro, jonka jälkeen lavan valtasi jazzbändi. 

Tämän jälkeen nähtiin erään nuoren viulistin taidonnäyte. Sen jälkeen olikin hyvä siirtyä hieman kansantanssien puolelle.

Myös Unkarin tämän hetken kuuluisin kansantanssimusiikkiyhtye (jonka solisti näytti n. 50-vuotiaalta hieman pulsulta suomalaiselta mieheltä nahkaliiveineen) esiintyi. Yleisö kiljui ja hurrasi. 

Hämmentävin osuus oli kuitenkin konsertin loppupuolella, (luulin jo todellakin että konsertti olisi loppu, mutta esirippu vaan avautui jälleen kerran) kun näyttämön valtasi hiiriksi pukeutuneita noin 20-vuotiaita tyttöjä ja poikia. Heidän musiikkiesityksensä… Niin. Se oli kerrassaan mielenkiintoinen vaikuttavine roolisuorituksineen. Tai sitten ei.

Tämän jälkeen siirryttiin taas hieman klassisempaan osastoon.

Lopuksi vielä saimme nautiskella sekä kansantansseista että tämän hetken kuuluisimmasta kansantanssiyhtyeestä YHDESSÄ.

Millainen kokki, sellainen soppa. Näin on.