Myyrän maassa

Tästä kuva-arvoituksesta voikin nokkelimmat jo arvata, mistä tässä myyrä-vihjauksessa oli kyse! Ni.

Praha on mystinen ja hämyinen, mutta äärimmäisen kaunis kaupunki. Yllätyksellisyyttä tähän tiiviisti rakennettuun kaupunkiin toi se, että et koskaan voinut tietää, minkälainen näkymä minkäkin kadunkulman jälkeen avautui.

Kellon katsominen on Prahassa yksi tärkeimmistä ja ensisijaisimmista asioista. Kello 12 sinun on oltava asemissa Staromestské námestissa eli vanhankaupungin keskusaukiolla. Turistilaumat laukkaavat kohti Raatihuoneen seinää, jossa tähtitieteellinen kello esittää jokatuntisen performanssinsa. Puolenpäivän show on kuitenkin kaikkein mahtavin, ja jo hyvissä ajoin pitää olla kamera valmiudessa ja nokka kohti korkeuksia.

Ja kyllähän se kello tietysti näkemisen arvoinen oli. Jännityksellä seurasimme miten luuranko vetää narusta, ja kellon yläpuolella olevat luukut aukeavat. Sieltä sitten 12 apostolia, Paavali kärjessä, heiluttelevat kellonsoiton tahtiin.

 Päätimme myös kiivetä raatihuoneen kellotorniin ihailemaan komeita maisemia.

Seuraavaksi suuntasimme Kaarlen sillalle.

Sillalta olikin mahtavat näkymät Prahan linnalle.

 

Prahan linnan alueella saimme kulumaan tunnin jos toisenkin (4). Ja vielä olisi ollut lisää nähtävää!

Yksi tärkeimmistä on tietenkin Pyhän Vituksen katedraali.

Ikkuna Prahaan.

Koska tsekkiläisillä pitää olla ihan kaikkea, on heillä myös oma Eiffel-torni. Tuonne nuppiin pääseminen tarkoitti järkyttävää kipuamista ensin rinnettä ylös ja sen jälkeen loputtomasti rappusia. Kun päätepisteeseen oli päästy, tulikin kiire alas. Kaikki tietysti haluavat nähdä ja saada kaiken samaan aikaan, ja se tarkoitti aikamoista tunkua. Siinä kohtaa, kun tuo töttörö alkoi heilua siitä väkimäärästä, ymmärsimme lähteä alaspäin ihan vapaaehtoisesti.

Näkymät olivat kuitenkin komiat.

Illalla suuntasimme katsomaan suihkulähde-showta. Eikä ihan mitä tahansa suihkulähdettä, vaan  Krizikin musikaalista suihkulähdettä, jossa vesi, valot ja musiikki räiskyvät. Lähteestä kuului niin klassista musiikkia kuin klassikkoelokuvien tunnareitakin. Heijastivat jopa veteen pätkiä elokuvista. Voi että, kyllä siellä huokailtiin ihastuksesta, vaikka vettä se vain oli.

Esityksen jälkeen käväisimme vielä läheisessä huvipuistossa. Viimeiset korunat käytimme mm. maailmanpyörään.

Vaikka reissumme ei kestänytkään kahta päivää enempää, ehdimme nähdä hirmuisesti. Toisen päivän vietimme lähes kokonaan juutalaiskorttelin synagogia kierrellen. Kuvaaminen oli siellä kiellettyä, joten tästä paikasta ei ole mitään materiaalia. Vaikuttava ja ehdottomasti vierailu arvoinen paikka!

Kiitos kultainen kaupunki. Kiitos mystinen, kaunis, ihastuttava Praha!

Vappu-buli

Heipähei. Nyt täytyy kyllä myöntää, että on kutimet jääneet laatikkoon. Sen verran on ollut kiirettä tämä edellinen kuukausi.

Vappuaatto täällä vietettiin komeassa kelissä, mutta vappupäivän piknik jouduttiin siirtämään sisätiloihin sateen takia.

Päivä aloitettiin vappumunkeilla ja uusilla mansikoilla.

Illan vieraille leivoimme tietysti kuuluisan Mötkäytyksen sekä mm. sämpylöitä.

Espanjalaiset vieraamme toivat tullessaan Sangriaa. Parhainta mitä olen ikinä maistanut! (Älkää huoliko, resepti on tallessa!). Vaihtarina tarjosimme Salmaria, mutta sen suosio ei ollut ihan niin huikea.

Vappupäivän piknik vietetttiin kotoisasti espanjalaisten olohuoneen lattialla. Kun ruokapöydässä on edustettuna Espanja, Ranska, Unkari, Turkki ja Suomi, voitte vain kuvitella minkälainen määrä herkkuja meitä odotti. Muun muassa espanjalaista munakasta, riisipuuroa ja kanelia sekä turkkilaista teetä. Suomi edusti perunasalaatilla!

 Espanjalaista munakasta!

Turkkilaista "riisipuuroa" ja kanelia.

 Turkkilaista teetä.

Tässä hiukan kokeillaan, onko teen maku kohdillaan. Ja olihan se!

Piknikin jälkeen lähdimme kaupungin vappujuhliin. Koleasta säästä huolimatta hauskaa riitti pitkälle iltaan.


p.s. Hyvää Äitienpäivää Äitille <3

Matkalla Budapestiin

…Voi tapahtua näköjään ihan mitä tahansa. Junamatkalla ei tarvita ajankuluksi musiikkia, kirjoja tai lehtiä, sillä riittävästi viihdykettä saa, kun katselee ulos junan ikkunasta. (Toisinaan hämminkiä on riittämiin myös sisäpuolella, mutta siitä joskus toiste.)

Pullukka-pulu

 (Kuvan pulu ei liity tapahtumiin millään tavalla. Bongasin sen täältä (muiden samankaltaisten joukosta) Kecskemétistä. Ehkä pullein pulu ikinä!)

Torstaina lähdimme Katan kanssa Budikseen ja tällä noin tunnin matkalla ehti tapahtua ihan riittävästi. Koska tapahtumilla on ainakin kaksi varmaa todistajaa, on teidän siellä lukiessanne vain uskottava koko juttu.

Ensimmäinen kummallinen sattumus tapahtui, kun pienlentokone uhkasi pamauttaa junan kylkeen. Siinä katseltiin Katan kanssa että jaa, tuleeko se päin vai ei, mutta viime hetkillä se kaarsi kuitenkin sivummalle. Siinä tovi käytiin mitä tossakin tilanteessa tekisit – keskusteluja, mutta todettiin, että eipä siinä kai paljon tehtävissä ole.

Kotosuomessa (ja kyllä täälläkin) usein törmää pulsuväestön hökkelikyliin, mutta täälläpä pulsut ovat menneet asteen korkeammalle. He nimittäin ovat alkaneet pesiytyä puihin! Eräs puistokemisti oli rakentanut oivan hökötyksen laudoista, ja näkyipä siellä vähän patjan reunaa ja peiton kappalettakin. Kaiken tämän luksuksen joukosta erotimme myös sen asukin. Tullessamme takaisin Kesckemétiin oli asukki jo laittanut asumuksensa kesäkuosiin: komea badenbaden siellä koreili puun oksalla. Onhan nyt jo kelit, joilla paistatella! Ja mikäs sen parempi paikka, kuin korkealla puussa!

Seuraavalla asemalla nauru sen kun jatkui, sillä ikkunasta näimme herran, joka oli mitä ilmeisimmin unohtanut kulkunsa suunnan. Sujuvasti herra siinä paineli takaperin kuin olisi joku kelausnappia painanut. Näyttää muuten huvittavalta kun joku kulkee niin jouhevasti takaperin – ja ihan vakavissaan!

Jottei tämä ihan vielä olisi tarpeeksi, on vielä loppuhuipennuksen vuoro. Kata osoitteli ikkunasta pihalle, ja minä luulin hänen tarkoittavan nurmikolle kellahtanutta pulsujoukkoa. Mutta ei, sormi osoittikin joukon erästä herrashenkilöä, joka paistatteli ilman rihman kiertämää yleisölleen ja valitettavasti myös me jouduimme tätä näkyä todistamaan. 

Tämssi tääl!

Jó estét kívánok!

Nyt katsaus edellisten viikkojen tapahtumiin. Touhuttu on yhtä ja toista, tässä nyt tiivistetysti siitä yhdestä ja jonkin verran siitä toisestakin.

Maanantaina 14. maaliskuuta aloitettiin epävirallisesti kaupungin kevätfestivaalit, ja meillä oli kunnia olla mukana ensimmäisessä esityksessä kaupunginteatterissa. Meidän kuorommme esitti siellä vaatimattomasti Verdiä ja Puccinin Madama Butterflyn. Suomalaiset tökättiin eturiviin keskelle, opettajan sanoin ”koristeiksi” , ja niitä me taidettiin vähän ollakin. Hermostuneet unkarilaiset kun unohtivat kääntää englanniksi muutamia tärkeitä lauseita, kuten ”Sinä menet ensimmäisenä lavalle” ja myös kapellimestarin moitteet ja parannusehdotukset kenraaliharjoituksissa jäivät arvoituksiksi. Kokemuksena konsertti oli mahtava, ja jäimme vielä kuuntelemaan toisen osion, jossa olikin sitten hieman ammattimaisemman tason osaajaa kuin tämä meidän porukka.

Samaisen viikon torstaina kävimme tutustumassa viereisen pikkukylän alakouluun Hungarian educational system -kurssin tiimoilta. Vierailu oli mukava ja oppilaat aivan ihania. Vierailun jälkeen saimme kutsun opettajan luokse syömään. Gulassit, Turopullat ja perinteiset Palinka -snapsit masussa oli hyvä lopettaa kurssi rennosti open olohuoneessa sohvilla istuskellen ja vertaillen unkarilaista, suomalaista ja espanjalaista koulutusjärjestelmää.

Seuraavana päivänä lähdimme European studies -kurssiporukan (käsittäen kolme suomalaista ja kaksi espanjalaista + ope) kanssa ”luokkaretkelle”. Sakki junaan ja kohti Budapestiä. Ensiksi vierailimme EU:n nuorisokeskuksessa (sikäli mikäli sitä sellaiseksi suomenkielellä voidaan kutsua). Tärkein ja eniten painotettu asia oli, että sähköpostia voi lähettää missä asiassa vaan liittyen matkailuun ja vastaus tulee välittömästi. Kierreltiin myös ympäri rakennusta, ja unkarilaiseen tapaan meille esiteltiin kaikki hieno tekniikka kokoustilojen ällistyttäviä väliseiniä myöten. Se on tätä nykyajan tekniikkaa, siis se, että yhtäkkiä tilasta voidaankin tehdä kaksi tilaa. Ja olihan heillä siellä myös internet.

Lopuksi saimme ihastella maisemia ”parvekkeelta”. Ikkunoihin oli veikeästi laitettu teipillä rinkulat osoittamaan Budapestin nähtävyyksiä. Yhdestä rinkulasta tosin kurkkasin meidän oma nähtävyys, Katariina from Finland. (Joka kuvanoton jälkeen tajusi jääneensä lukituksi ulos).

Perinteisen luokkaretken perusrakenne koostuu kahdesta osasta: ensin se virallinen, kuivahko, pakollinen osuus, jota useimmiten seuraa se hauska ja epävirallisempi osuus. Seuraavaksi oli siis vuoro sen hauskemman osuuden, ja suuntanamme oli Budapestin oma Heureka, eli ”Ihmeiden talo”. Opettaja katseli huvittuneena vieressä kun lähes aikuiset ihmiset taantuivat pikkulasten tasolle ja kiljuen juoksivat laitteesta toiseen. Erityisesti se porukan vanhin tuntui olevan vauhdissa.

Tässä kokeiltiin reaktionopeutta.

Viimeisenä ohjelmanumerona menimme seuraamaan esitystä, jossa herra teki kaikenlaisia temppuja, mm. hän näytti miten ohuen ”neulan” voi laittaa ilmapallon läpi ilman, että se räjähtää. Viimeinen temppu oli kirjaimellisesti hätkähdyttävä. Herra puhui hyvin huonoa englantia, eikä meillä ollut juurikaan käsitystä, mitä tulevan piti. Herra kantoi jonkin hökötyksen yleisön keskelle, antoi piuhan sen vasemmalla ja oikealla puolella olevien käsiin ja loppujen piti muodostaa piiri heidän ympärilleen. Käsistä kiinni ja NAPS. Jäätävä tälli joka ikiselle. Kiitos tämän herran, kyllä hieman oli jänniä fiiliksiä jälkikäteen.

Kuuleeko lennonjohto?

 

 

Pyörivä koppero + pallo = hullujen halvat huvit?

Ihmeiden talon jälkeen osa jäi vielä Budapestiin mutta me tultiin Suskin kanssa takaisin Kecskeen. Ystävämme Viki pyysi meitä mukaansa konserttiin, jossa esiintyi supersuosittu pop-folk-ryhmä. Hyvvää mussiikkia! 

 http://www.szabobalazsband.hu/ (Pankaas kuunnellen!)

Lauantaina lähdimme Suskin kanssa Debreceniin, Unkarin toiseksi suurimpaan kaupunkiin. Hostellissa meitä odotti herttainen vanhempi pariskunta ja tunnelma oli välittömästi mummolamainen. Tämän mummolamaisen kokonaisuuden muodostivat tietysti hostellin omistajat mutta myös sisustus, joka tarkoin mukaili 1960-luvun viehättäviä yksityiskohtia. Vastaanotto oli lämminhenkinen ja sana suomalainen toi leveän hymyn pariskunnan kasvoille, ja siinä sitten huudeltiin että ”relativeees” ja taputeltiin olkapäille. Keskustelu käytiin sujuvasti englanti-saksa-unkari-sekoituksella, mutta kaikki oleellinen tuli selväksi. Aamulla meitä odotti sympaattinen aamupalakattaus, jonka kruunasi munakas, jonka pappa meille itse loihti. 

Debrecen on kaunis kaupunki, vaikkei sää meitä aivan suosinutkaan. Sateinen ja kolea sää piti unkarilaiset visusti kodeissaan ja kaupunki oli kovin hiljainen ollakseen 200 000 asukkaan kaupunki. Perus museo-, kirkko- ja shoppailukierros tuli tehtyä, joten tämän kaupungin kohdalla turistikierros tuli täytäntöön. Sunnuntaiaamuna painelimme jonon jatkona kirkkoon ja sujuvasti siellä lauloimme virsiä unkariksi muun kirkkokansan mukana.

Huomenna reissaamme Euroopan eurooppalaisimpaan kaupunkiin. Se, mikä tämä mystinen satojen tornien kaupunki on, selviää ensi jaksossa!

Borta bra, men Budapest!

Tervetuloa seuraamme elämysmatkalle Tonavan kaunottaren luokse. Matkakohteenamme on Itä-Euroopan oma Pariisi, arvon herrasväki, tervetuloa Budapestiin! Kiristäkää vyölaukkunne hihnat, nyt mennään!

Ensimmäiseksi kävelemme Budapestin vanhimman sillan, Széchenyin ketjusillan, yli Pestistä Budan puolelle. Silta otettiin käyttöön vuonna 1849. Saksalaisten räjäytystöiden seurauksena pientä fiksailua (lue rakennettiin uudelleen) tehtiin vuonna 1949.

Ketjusillan päästä matkamme jatkuu sympaattisen keltaisen kopperon kyydissä. Tämä veikeä pikku ihmislaatikko nostaa meidät nopsasti mäkeä ylös. Ei hankaavia kenkiä, ei ikuisuudelta tuntuvaa nousua mäkeä ylös. Ainoa hengästyttävä elementti on kukkarosi kevenevä olomuoto.

Seuraavaksi kävelemme sisään portista, jonka päällä näemme linnaa vartioivan myyttisen Turul -linnun.

Vartiotipu(ja)

Budan linna

Savoijin prinssi Eugen

Vastarannalla, Kossuthin aukiolla, komeilee Budapestin suurin rakennus, parlamenttitalo. On se moinen pytinki. 

Välivisailuja! Mitä tarvitaan yhden mainosplakaatin poistamiseen?

 Vastaus:  paloauto ja 6 palomiestä

Kiikarit esiin, nyt voi bongailla lintuja!

Kaikenlaista pientä tirppaa siinä.

Seuraavaksi siirrymme Kalastajalinnakkeen luokse. Linnake on 1800-luvulla valmistunut keskiaikaista linnoitusta muistuttava linna. Paikalla sijaitsi aikoinaan kalamarkkinat.

Kalastajalinnake

Siellä jo nälkäisimmillä masut kurnii, on siis aika siirtyä herkkujen pariin! Alkupaloiksi vierailemme Euroopan suurimmassa kauppahallissa, jossa myös kuningatar Elisabet II on käynyt punnituttamassa porkkanoitaan.

 

Kauppahallin jälkeen menemme syömään unkarilaista must-herkkua, Gulassia!

Seuraavaksi hyppäämme metron kyytiin ja matkaamme kohti Sankarten aukiota.Tällä alueella ovat sulassa sovussa niin arkkienkelit kuin heimopäälliköt. Taka-alalla tarkkailee joukko unkarilaisia merkkihenkilöitä Pyhästä Tapsasta (István) lähtien.

Sankarten aukio

Villihevosiaa-aa-aa

 Vielä niitä siis on.

Seuraavalla pysähdyspaikalla jokainen loimaalainen voi  henkäistä kotoisan olotilan ympäröimänä, sillä olemme saapuneet Budapestin maatalousmuseolle. Edustaa eivät korista heinäpaalit tai sika-aitaukset, vaan idyllinen linnaympäristö ja mahtuu joukkoon yksi temppelikin. (Ei sillä, että niissä heinäpaaleissa olisi jotain vikaa. Ne sopii Loimaalle, mutta ei ehkä Budapestiin.)

Budapestin Sarka

Viimeisenä pysähdyspaikkanamme toimii Pyhän Tapsan kirkko. Englantilaisittain Tapani on Stephen, unkarilaisille István. Pyhän Tapanin kirkko on Budapestin suurin ja sitä on rakennettu yhteensä 55 vuotta, vuodesta 1851 vuoteen 1906.

Ego sum via veritas et vita

Tässä kohdassa voitte hellittää puristusotteenne kartoistanne ja hengähtää. Kiitoksia mielenkiinnostanne, köszönöm szépen ja viszlát!

Kevätbongarit

Kevät Unkarin suunnalla on virallisesti bongattu! Kriteerit täyttävät tuntomerkit, olkaatte hyvät:

- kärpänen

- kaksi ampiaista

- leppäkerttu

- unkarilaisia t-paidoissa

- suomalainen terassitipu 

P.S. Tänään taisin kokea jonkinsortin Suomi-ikävää. Luulin nähneeni Supersalmiakkia karkkihyllyllä. Olin niin väärässä.

Nyitnikék!

Aika kuluu ihan hirveän nopeasti. Taas on keskiviikko! Ihan justhan se keskiviikko oli. Vaikka päivät menee hirmu nopsasti, tuntuu, että vihdoinkin on aikaa tehdä kaikenlaista kivaa, eikä ole kiire mihinkään. Koska koulu ei liiemmin kotihommia vaadi, on illat aikaa köllötellä ja tehdä jotain mukavaa. Kolmena (joskus jopa neljänä!) päivänä viikossa koulua ja loppuviikot reissaillaan, ei pöllömpää. Mikäs olisikaan sen mukavampaa kuin matkustella, opiskella mielenkiintoisia asioita ja viettää rentouttavaa vapaa-aikaa. Juuri tällä hetkellä en kaipaa yhtään kotonurkille kiireiden keskelle.

Täältä sitä välillä löytää itsensä aivan uusien harrastusten parista, kuten kutomasta villasukkaa (viimeksi olen kutonut yläasteella) tai bongailemasta lintuja. (Unkarilainen talitiainen sanoo kuulemma nyitnikék. Minun korvaani se kyllä kuulosti silti ihan titi-tyyltä.)

Tämänpäiväisen Visual arts -kurssin tarjonta oli varsin terapeuttista. Aloitimme viime viikolla (myöskin paljon hehkuttamamme) käsinukkejen tekemisen! Opettajamme puhuu hieman englantia, mutta koska kynän jälki on puhetta parempi, pelailemme välillä piirrä ja arvaa -peliä. Hän piirtää ja me yritämme arvata, mitä sanaa hän ei juuri nyt englanniksi muista.

Viime viikolla aloitimme kehittelemällä haluamamme hahmon ja eteemme tuotiin puukot ja palat styroxia. Siitä sitten hihat heilumaan! Loppujen lopuksi niistä möhkäleistä alkoi muodostua ihastuttavia olioita. Tänään sain pään valmiiksi ja siirryin – ah, niin terapeuttiseen – osioon, eli paperinpalojen liimailuun.

Kotosuomessa aina valitetaan, että on niin kiire ja ikinä ei ehdi ja iiks ja ääks. Täällä minä nyt onneni kukkuloilla liimailen paperipaloja haltijan päänuppiin ja kudon sukkaa kotona. (Sukankutominen itse asiassa lähti siitä, kun pyysin Katalta syntymäpäivälahjaksi sukankutomisopetusta. Tämä ihana ystäväni toi minulle Budapestiin syntymäpäivälahjan, jossa oli muun muassa sukkapuikot ja lankakerä.) Eilen aloitimme sukkakoulun, ja tämän hetkinen tuotos näyttää tältä:

Myös yksi kummallinen asianhaara on, että vaikka meillä on televisio, sitä ei ole avattu sitten helmikuun alkupäivien. Illat eivät siis kulu tätä kapinetta katsoessa. Johtunee tietysti töllön antiikkisuudesta, mutta myös siitä tosiasiasta, että virtanappulasta saa aina tällin ja kuvakin on huono. Huoneen nurkassa nököttävä telsu tosin ajaa ihastuttavan sisustuselementin asiaa oikein komeasti. 

On se vaan niin söpö.

Elisistä naistenpäivää juhlistimme valkosuklaapalloin. Niitä olikin jo aika kauan kuolattu, mutta eilen niiden ostamiseen oli hyvä syy!

Namskis!

Naistenpäivän kunniaksi eräs ystävämme toi meille kukkia kotiovelle asti!

Meillä alkoi tänään viikonlopun vietto, ja koska ensi tiistaina on vuoden 1848 vallankumouksen vuosipäivä , silloin on vapaapäivä. Ja koska tiistai on vapaa, unkarilaisen logiikan mukaan ei ole mitään järkeä tulla maanantainakaan töihin.  Kivasti onkin sitten muutama päivä vapaata, ja aionkin suunnata Budapestiin oppaan hommiin parille suomalaisturistille.