Nyt katsaus edellisten viikkojen tapahtumiin. Touhuttu on yhtä ja toista, tässä nyt tiivistetysti siitä yhdestä ja jonkin verran siitä toisestakin.
Maanantaina 14. maaliskuuta aloitettiin epävirallisesti kaupungin kevätfestivaalit, ja meillä oli kunnia olla mukana ensimmäisessä esityksessä kaupunginteatterissa. Meidän kuorommme esitti siellä vaatimattomasti Verdiä ja Puccinin Madama Butterflyn. Suomalaiset tökättiin eturiviin keskelle, opettajan sanoin ”koristeiksi” , ja niitä me taidettiin vähän ollakin. Hermostuneet unkarilaiset kun unohtivat kääntää englanniksi muutamia tärkeitä lauseita, kuten ”Sinä menet ensimmäisenä lavalle” ja myös kapellimestarin moitteet ja parannusehdotukset kenraaliharjoituksissa jäivät arvoituksiksi. Kokemuksena konsertti oli mahtava, ja jäimme vielä kuuntelemaan toisen osion, jossa olikin sitten hieman ammattimaisemman tason osaajaa kuin tämä meidän porukka.
Samaisen viikon torstaina kävimme tutustumassa viereisen pikkukylän alakouluun Hungarian educational system -kurssin tiimoilta. Vierailu oli mukava ja oppilaat aivan ihania. Vierailun jälkeen saimme kutsun opettajan luokse syömään. Gulassit, Turopullat ja perinteiset Palinka -snapsit masussa oli hyvä lopettaa kurssi rennosti open olohuoneessa sohvilla istuskellen ja vertaillen unkarilaista, suomalaista ja espanjalaista koulutusjärjestelmää.
Seuraavana päivänä lähdimme European studies -kurssiporukan (käsittäen kolme suomalaista ja kaksi espanjalaista + ope) kanssa ”luokkaretkelle”. Sakki junaan ja kohti Budapestiä. Ensiksi vierailimme EU:n nuorisokeskuksessa (sikäli mikäli sitä sellaiseksi suomenkielellä voidaan kutsua). Tärkein ja eniten painotettu asia oli, että sähköpostia voi lähettää missä asiassa vaan liittyen matkailuun ja vastaus tulee välittömästi. Kierreltiin myös ympäri rakennusta, ja unkarilaiseen tapaan meille esiteltiin kaikki hieno tekniikka kokoustilojen ällistyttäviä väliseiniä myöten. Se on tätä nykyajan tekniikkaa, siis se, että yhtäkkiä tilasta voidaankin tehdä kaksi tilaa. Ja olihan heillä siellä myös internet.
Lopuksi saimme ihastella maisemia ”parvekkeelta”. Ikkunoihin oli veikeästi laitettu teipillä rinkulat osoittamaan Budapestin nähtävyyksiä. Yhdestä rinkulasta tosin kurkkasin meidän oma nähtävyys, Katariina from Finland. (Joka kuvanoton jälkeen tajusi jääneensä lukituksi ulos).
Perinteisen luokkaretken perusrakenne koostuu kahdesta osasta: ensin se virallinen, kuivahko, pakollinen osuus, jota useimmiten seuraa se hauska ja epävirallisempi osuus. Seuraavaksi oli siis vuoro sen hauskemman osuuden, ja suuntanamme oli Budapestin oma Heureka, eli ”Ihmeiden talo”. Opettaja katseli huvittuneena vieressä kun lähes aikuiset ihmiset taantuivat pikkulasten tasolle ja kiljuen juoksivat laitteesta toiseen. Erityisesti se porukan vanhin tuntui olevan vauhdissa.
Tässä kokeiltiin reaktionopeutta.
Viimeisenä ohjelmanumerona menimme seuraamaan esitystä, jossa herra teki kaikenlaisia temppuja, mm. hän näytti miten ohuen ”neulan” voi laittaa ilmapallon läpi ilman, että se räjähtää. Viimeinen temppu oli kirjaimellisesti hätkähdyttävä. Herra puhui hyvin huonoa englantia, eikä meillä ollut juurikaan käsitystä, mitä tulevan piti. Herra kantoi jonkin hökötyksen yleisön keskelle, antoi piuhan sen vasemmalla ja oikealla puolella olevien käsiin ja loppujen piti muodostaa piiri heidän ympärilleen. Käsistä kiinni ja NAPS. Jäätävä tälli joka ikiselle. Kiitos tämän herran, kyllä hieman oli jänniä fiiliksiä jälkikäteen.
Kuuleeko lennonjohto?
Ihmeiden talon jälkeen osa jäi vielä Budapestiin mutta me tultiin Suskin kanssa takaisin Kecskeen. Ystävämme Viki pyysi meitä mukaansa konserttiin, jossa esiintyi supersuosittu pop-folk-ryhmä. Hyvvää mussiikkia!
http://www.szabobalazsband.hu/ (Pankaas kuunnellen!)
Lauantaina lähdimme Suskin kanssa Debreceniin, Unkarin toiseksi suurimpaan kaupunkiin. Hostellissa meitä odotti herttainen vanhempi pariskunta ja tunnelma oli välittömästi mummolamainen. Tämän mummolamaisen kokonaisuuden muodostivat tietysti hostellin omistajat mutta myös sisustus, joka tarkoin mukaili 1960-luvun viehättäviä yksityiskohtia. Vastaanotto oli lämminhenkinen ja sana suomalainen toi leveän hymyn pariskunnan kasvoille, ja siinä sitten huudeltiin että ”relativeees” ja taputeltiin olkapäille. Keskustelu käytiin sujuvasti englanti-saksa-unkari-sekoituksella, mutta kaikki oleellinen tuli selväksi. Aamulla meitä odotti sympaattinen aamupalakattaus, jonka kruunasi munakas, jonka pappa meille itse loihti.
Debrecen on kaunis kaupunki, vaikkei sää meitä aivan suosinutkaan. Sateinen ja kolea sää piti unkarilaiset visusti kodeissaan ja kaupunki oli kovin hiljainen ollakseen 200 000 asukkaan kaupunki. Perus museo-, kirkko- ja shoppailukierros tuli tehtyä, joten tämän kaupungin kohdalla turistikierros tuli täytäntöön. Sunnuntaiaamuna painelimme jonon jatkona kirkkoon ja sujuvasti siellä lauloimme virsiä unkariksi muun kirkkokansan mukana.
Huomenna reissaamme Euroopan eurooppalaisimpaan kaupunkiin. Se, mikä tämä mystinen satojen tornien kaupunki on, selviää ensi jaksossa!
